(osittaista jatkoa postauksille nro 34-37)
Kommentti 18. Eilisessä kirjoituksessani (kommentissa 16) kerroin, että Raukoilla rajoilla käsittelee Eskelisen teoksia väitöskirjoihin nojautumalla. Jyrki Lehtolan kanssa kirjoittamani Jälkisanat/Sianhoito-oppaan (1987) käsittelyyn käytin proosahistoriassani enemmän tilaa kuin muihin teoksiini yhteensä, koska Jälkisanojen aiheuttama kirjasota oli asetettava laajempiin yhteyksiinsä. Näin sen tein:
"Viimeistään 1950-luvun puolivälistä
alkaen suomalaista kirjallista kulttuuria oli hallinnut massiivinen perspektiiviharha,
joka suorastaan odotti näkyväksi tekemistään. Koko toisen maailmansodan
jälkeinen aika oli käytetty itseriittoisen nationalismin itsenäisyyden
alkuvuosikymmeninä ns. maailmankirjallisuuteen repimän kuilun kuromisessa
umpeen – ainakin jos asiaa tarkastelee aikansa parhaitten pyrkimysten tasolta
ja unohtaa hetkeksi samaa ajanjaksoa yhtä lailla luonnehtineet monet ja
moninaiset antimodernistiset toimijat ja pyrkimykset. Toimintaa tuntui
hallitsevan ajatus, että kunhan Suomeenkin saataisiin tarpeeksi modernismia,
kirjallinen ja kulttuurinen jälkeenjääneisyys olisi kerralla ja lopullisesti kumottu.
Ilmeisesti ajatustakaan ei uhrattu sille, että samaan aikaan kirjallisuus
(eurooppalainen, amerikkalainen ja globaali) ei suinkaan ollut pysähtynyt modernismiin
vaan oli jatkanut kehittymistään, sekoittumistaan ja moninaistumistaan
vähintään yhtä tiiviiseen tahtiin kuin 1900-luvun alkupuoliskolla. Sama koski
myös kirjallisuudentutkimusta ja mannermaista filosofiaa, josta analyyttisen
filosofian mallimaassa olivat kiinnostuneita vain harvat.
Kaikkein vahvimmin
tähän sivistykselliseen jälkeenjääneisyyteen ja savijalkaiseen modernismiin
iskeytyi Eskelisen ja Lehtolan metaesseistinen esseekokoelma Jälkisanat/Sianhoito-opas, joka teki
kirjallisen kulttuurivajeen näkyväksi keinoja kaihtamatta. 'Jälkisanoissa
suomalaista realismia ja modernismia käsitellään postmodernismin valossa, mikä
oli tuolloin suomalaisessa estetiikassa ja kirjallisuuskeskustelussa uutta.' (Helle 2009, 226)
Jälkisanat/Sianhoito-opas
haastoi mimeettisyytä, kommunikoivuutta, bonsaimodernismia ja humanismia
ylikorostavan kirjallisuusinstituution perusarvot tuomalla poststrukturalismin
ja postmodernismin perusteet voimalla keskusteluun, käyttämällä niitä
lyömäaseina ironisissa ja vihamielisissä arvioinneissaan ja nostattamalla
1980-luvun suurimman kirjasodan, joka todensi oikeiksi tai ainakin osuviksi monet
Eskelisen ja Lehtolan esittämät väitteet (tämän tekijöiden itse jo 1980-luvulla
esittämän väitteen todensi oikeaksi Anna Helteen jälkistrukturalismin Suomeen
tuloa ja erilaisten kirjallisuuskäsitysten yhteentörmäystä käsittelevä
väitöskirja vuonna 2009). Pölyn ja sahajauhon laskeuduttua monien Jälkisanojen hyödyntämien filosofien ja
kirjallisuusteoreetikkojen perusteoksia alettiin jo 1990-luvun kuluessa sisällyttää
jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen yliopiston tutkintovaatimuksiin." (Raukoilla rajoilla, 519-520)
Kommentti 19. Jos lopuksi haluaisin sanoa jotain hyvää Karo Hämäläisen Raukoilla rajoilla -arvostelusta, niin sanoisin, että se tekee näkyväksi defensiivisen meemin, jossa "erilainen kirjallisuushistoria" (arvostelun verkkoversion johdannosta löytyvä luonnehdinta) leimataan pamfletiksi ilman ainoatakaan perustetta. Jos Karo Hämäläisestä pitäisi sanoa jotain hyvää, niin tehtävä on huomattavasti vaikeampi ja onnistuu vain turvautumalla pastissiin yhdestä Jälkisanoissa käytetystä tyylilajista. Harvoin, jos koskaan, on suomalainen kirjailija onnistunut sijoittamaan vähät lahjansa yhtä tuottavasti kuin Karo Hämäläinen.
P.S. Anna Helteen väitöskirja Jäljet sanoissa: jälkistrukturalistisen kirjallisuuskäsityksen tulo 1980-luvun Suomeen on ladattavissa täältä: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/21738
