James Joycen romaaneihin, etenkin Ulyssekseen ja Finnegans Wakeen, voi tietysti suhtautua muutenkin kuin inhoten, torjuen ja vähätellen tai käyttämällä niitä varoittavina esimerkkeinä. Ilmeinen vaihtoehto on käyttää niitä omassa kirjailijan tai taiteilijan työssään - niinhän Suomessa ymmärsi tehdä Hannu Helin, joka oli pitkään toinen suomalainen kirjailija, jonka varmuudella tiesin rakastavan Finnegans Wakea. Tässä muutama lisäesimerkki Joycen hyötykäytöstä Raukkojen rajojen tuolla puolen:
Robert Berry: Ulysses seen
Talan Memmott: Huckleberry Finnegans Wake
Julian Rios: The House of Ulysses
Olen joskus kuullut kysyttävän olisiko Joycen (tai Woolfin tai Proustin tai Pynchonin) nerous pitänyt heti ymmärtää. En tiedä, mutta tuskin siitä olisi ollut haittaakaan.
