Karo Hämäläinen arvioi proosahistoriaani uusimmassa Suomen Kuvalehdessä (38/2016) otsikolla Näinkin voi lukea. Arvio on julkaistu myös netissä, mutta Hämäläisen lyhyen ja laadullisesti vaatimattoman arvion vuoksi en lähde maksumuurin taakse kurkkimaan josko hän siellä kykenisi perustelemaan väitteitään laajemmin. Koska Hämäläisen painettu arvio on lyhyt käyn sen läpi tässä ja seuraavissa postauksissani kappale kappaleelta kokonaisuudessaan.
Hämäläisen arvostelun alaotsikko on vielä neutraalin kuvaileva: "Vakiintuneet käsitykset suomenkielisestä proosasta saavat kyytiä", mutta heti sen jälkeen Hämäläisen lajintunnistus epäonnistuu arvostelun ensimmäisessä kappaleessa: "Markku Eskelinen pitää adjektiiveista ja hyperbolasta. Tyylin mainitseminen on olennaista siksi, että sillä Eskelinen tekee eroa kirjallisuudentutkimukseen ja kirjallisuushistoriaan. Raukoilla rajoilla ei ole kirjallisuushistoria vaan pamfletti."
Kommentti 1. Kirjallisuushistoriaa on mahdotonta kirjoittaa ilman adjektiiveja ellei tavoitteena ole puhtaan deskriptiivinen tai vain määrällisiin faktoihin keskittyvä kirjallisuushistoria (eli sarja kirjailijoiden ja teosten nimiä, elin- ja julkaisuvuosia, painosmääriä ja myyntilukuja).
Kommentti 2. En pidä hyperbolasta, koska sellaisia edelliset kirjallisuushistoriat ovat pullollaan - erityisesti silloin kun historioitsija haluaa verrata suomalaista kirjailijaa johonkin ulkomaiseen klassikkoon kuten esimerkiksi Kai Laitinen rinnastaessaan Antti Hyryn ja Alain Robbe-Grillet'n. Uudemmassa tutkimuksessa sama meno jatkuu (siitä lisää myöhemmin). Itse pidättäydyn tällaisista vedätyksistä niiden vähäisen selitysvoiman ja erottelukyvyn ja suoranaisen virheellisyyden vuoksi.
Kommentti 3. En argumentoi tyylin vaan sisällön avulla. Sekä kirjani että blogini lukija voi helposti muodostaa asiasta oman käsityksensä. Esimerkiksi eilinen postaukseni Sinikka Kallio-Visapäästä oli ensimmäistä kappaletta lukuun ottamatta suora Raukoilla rajoilla -lainaus. Siitä vain hyperbolia etsimään ja adjektiiveja bongailemaan, jos ei halua pohdiskella Kallio-Visapään romaanin suhdetta siihen mitä on suomalaisesta modernismista aikaisemmin luullut tai kuullut.
Kommentti 4. Kirjallisuushistoria ei käytännöllisistä syistä voi toimia samalla esittämisen ja argumentoinnin logiikalla kuin kirjallisuudentutkimus, jossa yhdestä teoksesta tai kirjailijasta voi kirjoittaa 600-sivuisen monografian kun taas kirjallisuushistorioissa samassa tilassa käsitellään kenties satoja kirjailijoita. Sivumennen sanoen tämä tekee kirjallisuushistorian kirjoittamisesta kirjailijan kannalta mielenkiintoista ja pakottaa keskittymään olennaiseen hyvin pienessä tilassa. Kirjallisuushistorian on tietysti hyvä nojautua laadukkaaseen kirjallisuudentutkimukseen silloin kun sitä on olemassa ja se vastaa kirjallisuushistoriasta nouseviin kysymyksiin. (Selvyyden vuoksi: tällainen tutkimus ei aina ole suomalaista tai suomenkielistä).
Kommentti 5. Raukoilla rajoilla on lajityypiltään kirjallisuushistoria eikä pamfletti. Tämä käy selkeästi ilmi, jos sitä vertaa edeltäjiinsä eli esimerkiksi Yrjö Varpion päätoimittamaan Suomen Kirjallisuushistoriaan 1-3 (1999) tai Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historiaan (1981; 1997). En tosin käsittele aivan samoja kirjailijoita enkä tulkitse heidän teoksiaan samalla tavalla kuin edeltäjäni eli en ole vain tyytynyt kirjoittamaan pastissia aikaisempien kirjallisuushistorioiden sisällöstä ja myötäilemään niiden tekemiä kanonisointeja.
(jatkuu)
