Jatkan Karo Hämäläisen Raukoilla rajoilla -arvion ruodintaa. Tänään käsittelen arvostelun kolmatta ja viidettä kappaletta.
”Ärhentelevästi teos osoittaa yksityiskohdilla vakiintuneen kirjallisuushistoriakäsityksen puutteita. Eskelinen haukuskelee kirjallisuuden professoreita idiooteiksi ja suuntaa sylkisinkonsa varsinkin modernismin keskeiseen vaikuttajaan Tuomas Anhavaan. Samalla hän tulee tarkoituksella tai tahattomasti korostaneeksi Anhavan merkitystä.”
Kommentti 8. En haukuskele kirjallisuuden professoreita, kirjailijoita enkä muitakaan kirjallisuuskentän toimijoita idiooteiksi. Hämäläisen väite ei pidä paikkaansa ja on tarkoituksella tai tahattomasti valheellinen. Raukoilla rajoilla ei ole Jälkisanat 2.0 jollaiseksi Hämäläinen sen yrittää lavastaa.
Kommentti 9. Käytän idiootti-sanaa kirjassani kerran ja kahdesti kutsun Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäyntiä idioottimaiseksi. Idiootti-sana sisältyy tällaiseen pitkään virkkeeseen: ”Mikäli Haavikon ja Kekkosen näkemykset ja päätelmät tuntuvat vieläkin liian radikaaleilta, niin vaihtoehtoinen tulkinta vuodesta 1918 ja sen merkityksestä suomalaiselle yhteiskunnalle löytyy uusimmasta riippumattomasta historiantutkimuksesta, joka kykenee sijoittamaan tapahtumat laajempiin eurooppalaisiin yhteyksiinsä ja irtautumaan aikaisempien vaikenijasukupolvien ja hyödyllisten idioottien tarkoitushakuisesta historiapolitiikasta (…) ” Ehkä olisi vähitellen hyvä luopua myös tarkoitushakuisesta kirjallisuushistoriapolitiikasta.
Kommentti 10. Hämäläisen ristiriitaisen retoriikan riivaamalla sanastolla ilmaistuna en siis ”haukuskele kirjallisuuden professoreita idiooteiksi” vaan osoitan ”yksityiskohdilla vakiintuneen kirjallisuushistoriakäsityksen puutteita.” Vakiintuneita historiakäsityksiä, joita sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti kyseenalaistan, on toki enemmän kuin vain yksi.
Kommentti 11. Anhavan kapea, tietämätön ja huonosti perusteltu modernismitulkinta (jota kutsun bonsaimodernismiksi) on ollut käsittämättömän vaikutusvaltainen ja syvälle sisäistetty. Se on siis tärkeä kirjallisuushistoriallinen ja kustannuspoliittinen fakta ja sen takia sitä käsittelen – etenkin kirjani modernismiluvun alussa, jossa luon 19 näkökulmaa bonsaimodernismiin. Näistä 19 jaksosta kuitenkin vain yksi keskittyy pelkästään Anhavaan. Osoitan anhavalaisen tulkinnan puutteet, rajoitukset, ristiriitaisuudet ja seuraukset argumentoimalla ja kansainvälisiä vertailuja tekemällä enkä syljeksimällä. Yritän kuitenkin ymmärtää myös bonsaimodernismiin sekoittunutta tarvetta muotoilla uusi maailmankuva, joka eroaisi ensimmäisen tasavallan tunkkaisesta ja itseriittoisesta nationalismista.
”Teoksen käytettävyyttä heikentää se, että tekijän tai kustannustoimittajan uutteruus on loppunut siinä vaiheessa, kun olisi ollut henkilöhakemiston laatimisen vuoro. Se, että sivunumerot on painettu vain parittomille sivuille, lienee hauska kikka.”
Kommentti 12. Proosahistoriani ei etene henkilöittäin tai kirjailijoittain vaan teosten, tuotantojen ja kontekstien moniulotteisina artikulaatioina. Tämä on yksi syy siihen, että päädyimme yhdessä kustannustoimittajani (Antti Arnkil) ja kustantajani (Touko Siltala) kanssa siihen ratkaisuun, että kirjassani ei ole henkilöhakemistoa. Toinen syy liittyy henkilöhakemiston lukemista ohjaavan vaikutukseen. En halunnut lukijoiden lukevan ensiksi sen mitä kirjoitan heidän suosikki- tai inhokkikirjailijoistaan ja tekevän sen perusteella hätäisiä päätelmiä teokseni sisällöstä.
Kommentti 13. Vain parittomille sivuille painetut sivunumerot ovat osa Markus Pyörälän nerokasta graafista suunnittelua. Toivottavasti Hämäläinen pystyy uutteralla päättelyllään saamaan selville puuttuvat parilliset sivunumerot. Muussa tapauksessa i-sanan käyttö saattaa olla tarpeen.
(jatkuu)
