”Berliini oli kymmenen vuotta sitten Euroopan henkinen kaatopaikka. Yhä edelleen se on miljoonakaupunki, sillä on kontinentaalit baarinsa ja tanssipaikkansa. Mutta siitä on kokonaan hävinnyt viime kymmenluvun hysteerinen leima. – Se on suurkaupunki, ja sen kaduilla näkee myös murheellisia ja väsyneitä silmiä – etenkin vanhoilla ihmisillä – mutta niitä näkee jokaisessa suurkaupungissa, myös Helsingin kaduilla.
Tulin Berliiniin muutamia päiviä suurten juutalaismellakkain jälkeen. Siitä kertoi enää vain siellä täällä jokin laudoitettu myymälänikkuna sekä niin Berliinissä kuin Münchenissäkin jokaisen ravintolan ja kahvilan oveen liimattu punareunainen julistus: Juutalaisilta pääsy kielletty! Yhdessä ainoassa paikassa huomautettiin: Juutalaisia ei tänne toivota! Berliinin valtiopäivätalossa avattiin tulopäivänäni suuri juutalaisvastainen näyttely. Sinne pyrkiessäni ulottui sisään pyrkijäin jono ovelta parin kadunkulman päähän. Taikasana suomalainen auttoi minut pääsemään suoraa tietä sisään tarvitsematta edes turvautua sanomalehtimiespassiin. Käytävissä ja saleissa liikkui hitaasti, totisin kasvoin valtava ihmisjoukko loputtomana jonona, joukossa myös ilmeisesti epäileviä Tuomaita. Joku harmaapartainen, kiltin näköinen setä huomautti lainkaan ääntään vaimentamatta seuralaiselleen räpytellen likinäköisesti silmiään tutkijan kuperain silmälasien takaa: ’Voiko tämä kaikki tosiaan olla valhetta?’ Kauhupropagandan kaikkien sääntöjen mukaan olisi nyt jonkun pitänyt iskeä häntä pampulla päähän. Vilkaisin odottavasti ympärilleni, mutta mitään ei tapahtunut. Muutamat lähinnä seisovat vain käänsivät häveliäästi päänsä poispäin.
Tämän pikkutapauksen kerron vain vähäisenä esimerkkinä siitä, että saksalaiset kyllä juttelevat julkisestikin perin vapaasti asioistaan. Monta kertaa sain matkan varrella kaikkien minuun pumpattujen ennakkoluulojen jälkeen hämmästyä sitä, että ihmiset, joiden kanssa satunnaisesti jouduin kosketuksiin, puhuivat täysin vapaasti ja arkailematta mielipiteistään ventovieraankin kanssa. Nuoret ihmiset olivat täynnä intoa, tarmoa ja uskallusta tulevaisuuden edessä.”
(Mika Waltari: ”Tuntematon Saksa” [1939]. Teoksessa Mika Waltari, Matkakertomuksia, 101–102. WSOY, 1988)
