”Werner Söderströmin jälkeenjääneiden papereiden joukossa on sotkuinen ja päiväämätön kirjekonsepti tuntemattomaksi jäävälle ’herra professorille’. Kirjeessään Söderström tekee aloitteen julistuksesta, jossa ’tunnetut miehet ja naiset’ pyytäisivät koko Suomen kansaa jonain sunnuntaina kirkkoihin yhdessä rukoilemaan Jumalan johdatusta maalle ja kansalle. Kustantaja toivoi kansalaisten rukoilevan samalla sen puolesta, että oikeus ja kohtuus voittaisivat myös niiden venäläisten sydämissä, jotka oli asetettu päättämään suomalaisten kohtalosta. Söderströmin rukoilukehotus liittyi tietenkin niihin yhtenäistämis- ja venäläistämistoimiin, jotka varsinaisesti käynnistyivät kesäkuussa 1890 julkaistulla ns. postimanifestilla. Suomen postilaitos alistettiin tällöin keisarillisella käskyllä suoraan Venäjän postilaitoksen alaisuuteen. Venäläisten puolelta uudistus oli helposti motivoitavissa hallinnon tehostamisella. Useimpien asiasta kiinnostuneiden suomalaisten mielestä kyse oli sen sijaan Suomen valtiollisen aseman vakavasta periaatteellisesta loukkaamisesta; keisarillinen käsky syrjäytti maan perustuslaillisen järjestyksen. Juhani Aho julkaisi tuoreeltaan kirjoituksen Ennen ja nyt, jonka otsikko kuvasi suomalaisten tuntoja laajemminkin. Ahon mukaan kesäkuun 1890 jälkeen kaikki tuntui olevan toisin eikä kukaan tiennyt mitä tuleman piti.
Söderströmin rukouskutsu oli kuin suoraan vanhasuomalaisten johtomiehen Yrjö Koskisen suusta. Koskinen uskoi nimittäin vakaasti, että Jumala oli tässäkin asiassa suomalaisten puolella eikä voinut jättää pientä kansaa heitteille. Käytännössä Yrjö Koskisesta ja Söderströmistä tuli myös myöntyväisyysmiehiä. Kumpikin uskoi kaiken vastarinnan olevan hyödytöntä ja suomalaiskansallisen kulttuurin säilyvän, jos venäläisille tehtäisiin välttämättömiä myönnytyksiä. Sitä paitsi vanhat fennomaanit uskoivat jo vanhastaan venäläisten kanssa tehtävään yhteistyöhön: niin senaattori Yrjö Koskinen henkilökohtaisesti kuin koko suomalaisuusliike ja suomenkielisen kirjallisuuden kustantajat saivat kiittää menestyksestään myös venäläisiä. Keskusvallan tavoitteena oli ollut nostaa suomalaisuutta ja tehdä eroa ruotsalaisuuteen. Werner Söderströmin mukaan passiivinen vastarinta, esimerkiksi asevelvollisuuskutsunnoista kieltäytyminen, vain lisäsi vaikeuksia. Söderströmin tulkinnan mukaan venäläistäminen oli pohjimmiltaan Jumalan rangaistus siitä, että Suomen kansa oli hylännyt oikean uskon. Kaikki järjestyisi, jos kansa palaisi perinteisen luterilaisen uskon ’alamaisuuteen ja nöyryyteen’.” (Kai Häggman: Piispankadulta Bulevardille. Werner Söderström Osakeyhtiö 1878–1939. WSOY, 2001, 95–96)
Vuonna 1904 Werner Söderström muuttui osakeyhtiöksi ja herra itse kirjasi yhtiöjärjestykseen määräyksen kustannustoiminnasta, joka pysyy ”kansallista edistystä tarkoittavalla, uskonnollisella pohjalla.” Kaksi vuotta myöhemmin Gummerus imitoi tätä ideologista oksymoronia omalla tarkoituspykälällään, jonka mukaan yhtiö julkaisee ”hyvää, kristillisessä hengessä toimitettua, suomalaista kirjallisuutta.” Mauno Salojärvi poisti kuolleeksi kirjaimeksi muuttuneen kristillisyyden vaatimuksen Gummeruksen tarkoituksista vuonna 1945. WSOY:lta kului aikuistumiseen yksi sukupolvi kauemmin, sillä uskonnollisuuden vaatimus pyyhittiin pois yhtiöjärjestyksestä vasta Hannu Tarmion pääjohtajakaudella vuonna 1969.
