”Helvi Hämäläinen oli luultavasti viimeinen merkittävä suomalainen kirjailija, joka liittyi jäseneksi Euroopan Kirjailijaliittoon (…) Helvi Hämäläisen liittyminen yhdistykseen on kiinnostava myöhäisen ajankohtansa vuoksi. Hans Carossa [Europan Kirjailijaliiton puheenjohtaja; ME] lähetti kirjailijaa imartelevan kutsun 22. helmikuuta 1944, ja Helvi Hämäläisen myöntävä kiitoskirje on päivätty 5. huhtikuuta. Siinä sodan vaiheessa enää vain harva uskoi Saksan aseiden voittoon. Vuotta myöhemmin Hitlerin valtakunta luhistui, ja Euroopan Kirjailijaliitto lakkasi olemasta. Myöhäinen jäsenyys ei voinut olla tilapäistä opportunismia.
Keväällä 1938 Helvi Hämäläinen oli Pariisin matkallaan pysähtynyt pariksi päiväksi Berliiniin ’natsivallan ollessa ylpeimmillään’, kuten hän myöhemmin muisteli. ’Eurooppalaisen kulttuurin yhteinen isänmaa’ teki vaikutuksen kirjailijaan. ’Koko Saksan kansa tuntui olevan jonkinlaisen ilon ja rohkeuden, elämäninnon täyttämä’, hän kirjoitti puoli vuosisataa myöhemmin muistelmissaan. Sota-ajan kokemukset syvensivät hänen saksalaismyönteisyyttään. ’Sinusta on tullut paavillisempi kuin paavi itse’, toruskeli Olavi Paavolainen kirjeessään 1941. ’Päästitpä oikean kansallissosialistisen propagandatulvan ylitseni.’
Muistelmateoksessaan Ketunkivellä (1993) Helvi Hämäläinen ei mainitse Euroopan Kirjailijaliiton jäsenyyttään, mutta säilyneestä kirjeenvaihdosta voi nähdä, että hänen myönteinen suhtautumisensa Saksaan keväällä oli vilpitöntä ja puhtaasti tunnepohjaista. Kiittäessään Hans Carossaa kutsukirjeestä kirjailija tuo ilmi ilonsa jäsenyydestä, ja perustelee suostumustaan: ’Kaikki ne yleismaailmalliset aarteet, jotka Teidän kansanne lahjoittamina kuuluvat maailman yhteisomaisuuteen, ovat jo aikoja sitten tehneet kansanne minulle rakkaaksi. Ja sydämen siteet, joihin mitkään aikojen vaihtelut eivät voi vaikuttaa, versovat jo niiltä ajoilta, jolloin koulutyttönä sain käsiini ihailemieni ja rakastamieni eurooppalaisten kuvanveistäjien ja maalarien töitä esitteleviä taidekirjoja saksankielisinä. - - - Minun koko nuoruuteni oli saksalaisen lyriikan rikastuttama. Nykyään kun ajattelen Eurooppaa, ajattelen Saksan kaupunkeja, joiden kauniita kiveen veistetyn menneisyyden tuokioita mielelläni olisin halunnut elää.’ ” (Jarl Hellemann: Kustantajan näkökulma. Kirjoituksia kirjallisuuden reunalta. Otava, 1999, 220–222)
Vuosi oli siis 1944 ja Hämäläisen kirjeenvaihdossaan käyttämä kansa-sana on tietysti saksaksi Volk kaikkine poliittisine ja ideologisine konnotaatioineen.
