”Holger Schildts Förlag nousi nopeasti maan suurimpien kustantajien joukkoon Edlundilta perityllä Runeberg- ja Topelius-tuotannolla, mutta tuli tunnetuksi ennen muuta nuorten ruotsinkielisten modernistien kustantajana. Schildtsistä tuli mm. Hagar Olssonin, Elmer Diktoniuksen ja Edith Södergranin teosten myötä johtava ruotsinkielisen kaunokirjallisuuden kustantaja Suomessa. Schildtillä oli riittävästi uteliaisuutta ja viitseliäisyyttä myös ulkomaisen kirjallisuuden suhteen. (… ) Schildt löysi mm. Ernest Hemingwayn noin 20 vuotta ennen suomenkielisiä kustantajia. Holger Schildtin kirjallinen linja oli muutenkin radikaalimpi ja kokeilevampi kuin muilla porvarillisilla kustantajilla, mutta suomenkielinen yleisö jäi monesti autuaan tietämättömäksi hänen kustantamonsa kirjallisista helmistä. (…) 1800-luvun perinteisiä ja yhteisiä kirjailijanimiä lukuun ottamatta suomenkielisen Suomen kustantamot toimivat joskus kuin ruotsinkielisiä kustantajia ei Suomessa olisi ollutkaan. Kielirajalle pystytettiin myös kielimuuria. Söderström & C:o ja Holger Schildts Förlag kuuluivat kustannusyhdistykseen, mutta alan keskeinen julkaisu Suomen Kirjakauppalehti unohti yleensä ne erilaisista kustantamoiden uutuuksien esittelyistä ja tilastollisista vertailuista. Suomenkieliset kustantajat suomensivat jonkin verran myös uudempaa suomenruotsalaista kirjallisuutta, mutta ruotsinkielisten kustantajien oletettiin pysyvän omalla reviirillään. Holger Schildt törmäsi kielimuuriin 1926 ryhtyessään kustantamaan myös suomenkielistä kirjallisuutta. Schildt julkaisi mm. Kristian Korppina esiintyneen nuoren Mika Waltarin esikoisteoksen Kuolleen silmät. Kaksikielisen Schildtin taival jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä suuret kustantajat käyttivät Schildtiä vastaan samoja voimatoimia kuin aikanaan Valistusta ja osuuskauppaliikettä vastaan. Schildtin kustantamoa ei hyväksytty jäseneksi Maalaiskirjakauppayhdistykseen. Yhdistyksen kirjakauppaverkostoa hallinnoinut Gideon Gyllenberg varoitti Schildtiä myös julkisesti Suomen Kirjakauppalehdessä. Schildt (’eräs ruotsinkielisen kirjallisuuden suurkustantaja’) oli Gyllenbergin mukaan luopunut enonsa Werner Söderströmin aikanaan määrittelemästä ’työnjaon’ periaatteesta ja tunkeutunut suomenkielisen kirjallisuuden ja kulttuurityön alueelle. Schildt palautettiin lähtöasemiinsa eväämällä kustantamon Maalaiskirjakauppayhdistykselle lähettämä jäsenhakemus. Ilman kirjakauppayhteyksiä Schildtin tapainen pääkaupungin kulttuurikustantaja oli polvillaan, eikä asiasta tarvinnut tehdä julkista riitaa tai kulttuuritaistelua.”
(Kai Häggman: Paras tawara maailmassa. Suomalainen kustannustoiminta 1800-luvulta 2000-luvulle. Otava, 2008, 398-400)
