”Esitystapa on avoimen poleeminen ja kirjallisuushistorioita mestaroiva. Erityisen arvokkaana Eskelinen pitää kokeellista ja kielellisesti avantgardistista proosaa ja kaikkein pahimpana syntinä anhavalaista ’bonsaimodernismia’, joka on tekijän mielestä ’vain maailmansotien välisen kansallisen käpertymisen jatkamista toisin keinoin’.” (Juhani Sipilä: "Kirjallisuushistoriaa ylipitkänä esseenä", Parnasso 5/2016, 61)
Kommentti 28. Pääosan huomiostani vievät kirjat, kirjailijat, kirjalliset virtaukset, kustantajat, lukijat ja poliittiset ja kulttuuriset kontekstit, eivät aikaisemmat kirjallisuushistoriat, joiden proosahistorian hahmotukset jättävät, tahallisesti tai tahattomasti, liian monta olennaista asiaa huomaamatta ja käsittelemättä. Aikaisempia kirjallisuushistorioita olisi kieltämättä ollut helppo mestaroida, koska niitä ovat kirjoittaneet tutkijat, jotka eivät pääsääntöisesti ole osanneet lukea ja tulkita vaikeiksi ja hankaliksi kokemiaan proosateoksia.
Kommentti 29. Sipilän esittämä poleemisuusväite tai -yleistys on ristiriidassa jopa hänen oman arvostelunsa kanssa. Siitähän käy ilmi, että käsittelen kirjailijoita suorastaan liikuttavan myötäsukaisesti ja arvostavasti, olivatpa he entuudestaan ”kanonisoituja” tai eivät. Todennäköisesti Sipilän arvostelun sisäinen ristiriitaisuus johtuu kirjoittajansa kognitiivisten kykyjen lisäksi siitä, että Raukoilla rajoilla irtautuu aiempien kirjallisuushistorioiden kanonisointivimmasta ja katteettomista rinnastuksista ja painottaa niiden sijasta alati uhanalaisen kirjallisen monimuotoisuuden (diversiteetin) kehittymistä.
Kommentti 30. Pidän kokeellista ja avantgardistista proosaa arvossa, mutta en proosahistoriassani aseta sitä muunlaisen proosan yläpuolelle tai etusijalle vaan käsittelen sitä siellä täällä silloin kuin aihetta on. Tämä johtuu myös siitä, että kokeellista ja avantgardistista (ja varsinkin kielellisesti avantgardistista) proosaa on suomenkielisessä (ja suomalaisessa) kirjallisuudessa ollut erittäin vähän ja sen historia on ollut sangen katkonaista ainakin ennen 2000-lukua.
Kommentti 31. Todennäköistä lienee sekin, että käsitykseni siitä mikä on kokeilevaa ja avantgardistista proosaa poikkeaa rajusti Sipilän kaltaisen kriitikon käsityksistä (hänhän ei ole sellaista proosaa tutkinut saati kirjoittanut). Voi siis ajatella, että Sipilän yksityisessä kirjallisessa todellisuudessa (jossa kaikki poikkeamat bonsaiproosan pyhältä polulta edustanevat kokeellisuutta ja kielellistä avantgardea) hänen väitteensä voisi olla uskottava.
Kommentti 32. Sipilän väärä ja vääristynyt väite siitä mitä muka pidän erityisen arvokkaana antaa saman ikävän vaikutelman kuin monet muut hänen arvostelunsa väärät väitteet eli sen, ettei hän ole proosahistoriaani lukenut vaan on vain keskittynyt arvailemaan sen sisältöä nimen, lievetekstien ja kirjailijaa koskevien ennakkokäsitystensä varassa (moni varmaan luulikin minun kirjoittavan kokeellisen proosakirjallisuuden historiaa).
Kommentti 33. En käytä sellaisia atavistisia kristillisiä käsitteitä kuin synti kuin korkeintaan parodisesti.
Kommentti 34. Tyypillisen epärehelliseen tapaansa Sipilä erottaa valitsemansa sitaatin kontekstistaan eli tästä: ”Tämän luvun mottona olevaan Anhava-sitaattiin tuntuu jo sisältyvän bonsaimodernismin ohjelma, jota luonnehtii torjuva suhtautuminen kansainvälisen modernismin klassikoihin ja aivan erityisesti James Joyceen. Tässä katsannossa bonsaimodernismi on vain maailmansotien välisen kansallisen käpertymisen jatkamista toisin keinoin”. Tämän jälkeen Raukoilla rajoilla luo 19 näkökulmaa bonsaimodernismiin ja käsittelee niitä noin 40 sivun verran. Vaikka Sipilän kaltainen kirjallisuuspudokki huomaisi näkökulmista vain joka kymmenennen, hän ei voisi hyvällä omallatunnolla pelkistää kantaani tarkoitushakuisesti typistämäänsä sitaattiin. Mainittu Anhava-sitaatti löytyy tämän blogin postauksesta nro 8 otsikolla Tuomas Anhava kohtaa James Joycen.
Bonus. Vuosina 1943-1955 Alex Matson luki ja arvioi Tammelle yli 200 kirjaa ja käsikirjoitusta. Hänen kirjeenvaihdostaan kustantajan kanssa Jarl Helleman löysi tällaisen kitkerähkön arvion Tuomas Anhavan kyvystä lukea modernistista proosaa: "Anhava on merkillisen vanhoillinen romaaneja arvostellessaan. Romaanitaide on hänelle vielä suljettu kirja. En kuitenkaan ihmettele sitä ettei hän ole ymmärtänyt 'Kun tein kuolemaa' - vasta kolmannella lukemisella se rupesi minulle aukeamaan - mutta kyllä sitä että hän rohkeni sitä arvostella. Se oli jokseenkin niin kuin minä arvostelisin julkisesti Bartokia." (Jarl Hellemann: Lukemisen alkeet ja muita kertomuksia kustantajan elämästä. Otava, 1996, 154)
Bonus. Vuosina 1943-1955 Alex Matson luki ja arvioi Tammelle yli 200 kirjaa ja käsikirjoitusta. Hänen kirjeenvaihdostaan kustantajan kanssa Jarl Helleman löysi tällaisen kitkerähkön arvion Tuomas Anhavan kyvystä lukea modernistista proosaa: "Anhava on merkillisen vanhoillinen romaaneja arvostellessaan. Romaanitaide on hänelle vielä suljettu kirja. En kuitenkaan ihmettele sitä ettei hän ole ymmärtänyt 'Kun tein kuolemaa' - vasta kolmannella lukemisella se rupesi minulle aukeamaan - mutta kyllä sitä että hän rohkeni sitä arvostella. Se oli jokseenkin niin kuin minä arvostelisin julkisesti Bartokia." (Jarl Hellemann: Lukemisen alkeet ja muita kertomuksia kustantajan elämästä. Otava, 1996, 154)
(jatkuu)
