"Tammi oli nopeasti ja yllättävän helposti löytänyt oman linjansa suomennetun kaunokirjallisuuden julkaisijana. 'Kahden suuren' monopolin aikana oli modernin maailmanproosan suomentaminen laiminlyöty siinä määrin, että Suomessa oltiin Tammen perustamisen aikoihin kymmenkunta vuotta läntisiä naapurimaita jäljessä ajankohtaisen käännöskirjallisuuden julkaisemisessa. Aukkoja oli jäänyt ennen kaikkea amerikkalaiseen proosaan, jota vanhoilliset kustantajat olivat pitäneet radikaalina ja moraalittomana. Kun tietokirjoista keskusteltaessa mielipiteet menivät helposti ristiin kustannuspäätöksiä tekevässä johtokunnassa, kaunokirjallisuuden valinnoissa yhtiön kirjallisella johdolla oli vapaammat kädet. Tosin johtokunnan 'idealistit' hanakasti puuttuivat myös kaunokirjallisiin esityksiin, ja pöytäkirjat ovat tallentaneet keskusteluja, jotka herättävät nykylukijassa lähinnä hilpeyttä.
Kun olin helmikuussa 1947 esittänyt Sartren Inhon suomennuttamista ja Utrio lojaalisti puolsi alaisensa esitystä sillä perusteella että se lisäisi yhtiön arvostusta kirjallisissa piireissä, hän sai niskaansa kaupunginjohtaja J.W. Kedon ryöpytyksen:'Mihin kirjallisiin piireihin toimitusjohtaja pyrkii, ja mitä hyötyä siitä on että pääsisimme kirjallisiin piireihin?' Syvähenkiseen ajatteluun taipuvainen Yrjö Kallinen höysti puheenvuorojaan aforistisilla mietteillä:'Tammi julkaisee niin hyvää ja niin huonoa kirjallisuutta kuin Suomen kansa ansaitsee.' (...) Kirjojen aatteellista puhdasoppisuutta hän valvoi tarkoin. Dorothy L. Sayersin dekkaria Kuolema keskiyöllä piti muokata, koska siinä arvosteltiin sosialismia. Suomennettavaksi oli esitetty eräs Halldor Laxnessin romaani, jossa sivuosassa esiintyi epärehelllinen osuuskaupanhoitaja. Kallinen tulistui: ei Tammi voi julkaista kirjaa jossa osuuskauppaliike esitetään kielteisessä valossa! Sillä kertaa ei Utrionkaan puolustuspuhe auttanut, vaan kirja hylättiin ja Tammi menetti yhden tulevan Nobel-kirjailijan."
(Jarl Hellemann: Kirjalliset liikemiehet. Kustantajakuvia. Otava, 2002, 149-150)
