”Kesällä 1934 Gummeruksen Matti Kurjensaari ehdotti Pentti Haanpäälle kirjailijanuran uutta aloitusta. Kirjailijan pitäisi löytää aivan uusi ympäristö ja uusi aihepiiri päästäkseen pois siitä umpiosta, johon hän oli yleisön ja kustantajien silmissä joutunut. Sellaiseksi mahdollisuudeksi Kurjensaari esitti kirjailijan muuttoa Helsinkiin ja suurta helsinkiläisromaania, jonka kirjoitustyötä Gummerus rahoittaisi. Haanpää noudattikin Gummeruksen kutsua ja vietti muutaman päivän matkustajakoti Untolan kalseassa huoneessa. Asemalta hänet oli noutanut ’baskeripäinen mies’ ja vienyt kotiinsa. ’Syönti, eräitä rohkeita ehdotuksia, jotka kokonaan muuttaisivat elämänjärjestystäni’, Haanpää merkitsi muistivihkoonsa. Hän arveli että eiköhän nyt kuitenkin ollut käännytty väärän henkilön puoleen, mutta kustantaja oli itsepintainen: Jää tänne muutamaksi ajaksi ja katsele ympärillesi. Kassasta saat rahaa, jos se siitä kiikastaa.
’Helsinkiläisromaani jäi vain oivalliseksi ajatukseksi’, Haanpää muisteli myöhemmin tätä ensimmäistä tapaamistaan kustantajan kanssa. Loppuajan hän vietti huoneessaan City-pasaasin reunalla Rajamäki-pullo vierellään ja slipoverin sisäpuolella ’juudaksen kukkaro’, kustantajan tyrkyttämät ruokarahat. Siellä selkeni päätös: ’Oleskelen minkä oleskelen ja lähden takaisin korpeeni sanokoon tämä herrasselskaappi mitä tahansa.’
Vaikka tämä tapaaminen jäi tuloksettomaksi, Haanpää päätti 1936 tarjota Gummerukselle edellisenä vuonna valmistunutta uutta kirjaansa, antimilitaristista romaania Vääpeli Sadon tapaus. Kustantaja totesi kirjan ’taiteellisesti valmiiksi’ mutta joutui torjumaan sen: ’Kun koko maailma on alkanut varustautua, me emme saa heikentää puolustustahtoa.’”
(Jarl Hellemann: Kirjalliset liikemiehet. Kustantajakuvia. Otava, 2002, 189–190.)
