(jatkoa eiliseen postaukseen)
”Lauri Luodon ei ollut vaikea arvata, mikä häntä odotti, kun hänen ystävänsä yksi toisensa jälkeen vangittiin. VALPO:n arkistosta ilmenee, että hän anoi syksyllä 1937 Suomen ulkoministeriön kautta itselleen ja perheelleen maahantulolupaa Suomeen. VALPO olisi myöntänyt luvan hänen vaimolleen ja pojalleen, mutta vastusti Luodon itsensä maahantuloa, koska hän oli ottanut osaa vuoden 1918 kapinaan ja koska hän oli ollut aktiivinen Venäjän kommunistisen puolueen toimihenkilö. NKVD kävi hakemassa Luodon kotoa 28.12.1937. Luodon kuulustelupöytäkirjoista paistaa läpi konveijerin vaikutus. Hän tunnusti mm. että jo keväällä 1918 hän oli tullut siihen tulokseen, että Venäjästä oli bolsevikkivallan vuoksi tullut takapajuinen, köyhä ja hajanainen. Hän kertoi myös, että hänen maailmankatsomuksensa ei ollut muuttunut, vaan että hän oli pysynyt pikkuporvarina ja haukkui avoimesti neuvostojärjestelmää ja proletariaatin diktatuuria. Lakeuksien Aunuksesta hän sanoi, ettei uskaltanut avoimesti kirjoittaa, että puolueen politiikka oli väärä ja että kollektivisointi tulisi johtamaan tuhoon. Tästä syystä hän kiersi kysymystä kehumalla kaikin tavoin amerikkalaisten farmareiden Säde-kommuunia ja vertaamalla sitä kolhooseihin. Luoto ’tunnusti’ että Karjalan maataloutta eivät voineet nostaa kolhoosit, vaan amerikansuomalaiset viljelijät koneellisesti ja kapitalistisesti. Hän myönsi lisäksi, että musiikkinäytelmä Herra Melperi lähtee sotaan oli pornografinen. Kaikki muutkin teokset Luoto oli mielestään kirjoittanut samassa hengessä.” (Mikko Ylikangas: Rivit suoriksi! Kaunokirjallisuuden poliittinen valvonta Neuvosto-Karjalassa 1917–1940. Kikimora publications, 2004, 411)
Konveijeri-sanan sisältö käy ilmi tästä lainauksesta, joka käsittelee kirjailija Ragnar Ruskoa (1898–1938): ”Rusko siirrettiin tutkintovankeuteen Leningradiin. Hän puhui kirjeissään tutkijoiden häikäilemättömästä mielivallasta, täistä, liasta ja kurjuudesta. Hän kertoi vankiloista, joihin ihmisiä oli sullottu niin täyteen, että istuminen. puhumattakaan pitkälleen likaiselle lattialle laskeutumisesta, oli viikkokausiin täysin mahdotonta. Mielivalta ja laittomat kuulustelutavat ajoivat hänen mukaansa ihmisiä mielipuolisuuteen ja itsemurhiin. Ihmisiä kuoli myös tutkijoiden käsiin. (…) Häntä pidettiin kuusi vuorokautta nukkumatta ns. ’konveijerissa’ (liukuhihna). Aina välillä hänen päälleen viskottiin vettä, ettei hän olisi pyörtynyt. Puolitajuttomassa tilassa hän allekirjoitti kasan papereita, sillä hän ei halunnut menettää järkeään niin kuin moni muu. Konveijer-kuulustelumenetelmällä ja epäilemättä ennen pitkää nyrkkiä käyttämällä saatiin lähes kaikista kuulusteltavista puristettua tunnustus. jonka perusteella heidät voitiin tuomita.” (sama, 409–410)
Lauri Luoto teloitettiin 9.2.1938. Hän kirjoitti loppuun saakka, mutta hänen julkaisemattomat käsikirjoituksensa tuhottiin (Luodon julkaistut teokset oli takavarikoitu jo aikaisemmin).