Lokakuussa 1935 NKVD vangitsi Lauri Luodon ja vapautti hänet 11 kuukauden jälkeen ilman tuomiota. ”Lauri Luoto ei koskaan kertonut, mistä häntä syytettiin syksyllä 1935. Syynä saattaa olla se, että Kalle Vento oli syyskuun täysistunnossa puhuessaan Kirjan virheistä nostanut esille Luodon romaanit Lakeuksien Aunus ja Jäämeri ärjyy. Myös Karjalan kirjailijaliitto saattoi vaikuttaa toimillaan Luodon vangitsemiseen. NKL [Neuvostoliiton Kirjailijaliitto, ME] oli nimittäin valmistellut hänen erottamista liitosta jo ennen kuin hänet vangittiin. Luotoa oli arvosteltu ankarasti NKL:n kokouksessa syyskuussa, koska hän rikkoi jatkuvasti järjestökuria ja lähetti edelleen omia tuotteitaan julkaistavaksi Amerikkaan. Liiton mukaan hän teki niin yksinomaan siitä syystä, ettei saanut julkaistuksi teoksiaan Neuvostoliitossa niiden poliittisten virheiden tai taiteellisen ala-arvoisuuden vuoksi.” (Mikko Ylikangas: Rivit suoriksi! Kaunokirjallisuuden poliittinen valvonta Neuvosto-Karjalassa 1917-1940, 308)
Vankilan jälkeen melkein kaikki oli toisin. ”Kun Lauri Luoto palasi Spalernajan vankilasta Petroskoihin syksyllä 1936, oli vahvarakenteisesta miehestä Väinö Salmen mukaan tullut: ’Valkohapsinen, kalpean kumarainen vanhus, jonka pelokkaat kiiluvat silmät olivat syvällä kuopissaan, ikään kuin ne olisivat halunneet vetäytyä mahdollisimman syvälle pään sisään. Ei hän lihava ollut ennenkään, eikä ihminen kai nälässä yleensä lihokaan, mutta nyt näytti siltä, ettei kalpean nahan alla paljon muuta ollut kuin luut.’ Salmi kävi tapaamassa Luotoa Jalmari Virtasen asunnossa Ison-mäen-rinteen kadulla, jossa hän asui vaimoineen. Luoto oli kirjoituspuuhissa, kirjoituskoneen oikealla puolella oli pinkka valmista tekstiä ja vasemmalla puolella toinen pinkka konekirjoituspaperia, jota Salmen mukaan silloin oli varsin vaikea saada Petroskoista. Salmi ihmetteli ääneen miksi hän viitsi kirjoittaa, kun hänen teoksiaan ei enää julkaistu. Luoto vastasi, että tulee vielä aika, jolloin hänenkin kirjoituksiaan luetaan ja kysytään. Salmi neuvoi häntä luopumaan suuruudenhulluista unelmistaan ja menemään töihin rakennuksille, kuten monet muutkin vuoden 1935 puhdistuksissa puolueen jäsenkirjan ja ’herraskaisen’ työpaikkansa menettäneet. Rakennustöissä sai palkkaa ainakin sen verran, että saattoi syödä ja elättää perheensä. Salmen mukaan Luodon perhe kärsi kroonista nälkää. Luodon vaimo Hilda oli töissä konekirjoittajana Narkomprosissa, mutta hänen palkkansa oli niin pieni, että se olisi huvennut yhdenkin ihmisen tarpeisiin (...) Linnassa istunut Luoto oli kirjailijaliitolle helppo syntipukki ja maalitaulu kaikille porvarillisen nationalismin metsästäjille. Marraskuussa 1935, kuukausi Luodon vangitsemisen jälkeen Karjalan kirjailijaliitto erotti hänet riveistään suomalaisnationalistina. Erottamispäätöksessä todettiin, että Luodon vihamielinen nationalistinen kanta oli muodostunut hänelle systemaattiseksi, ja että häntä oli varoitettu asiasta seitsemän vuoden ajan. Viimeisenä pisarana pidettiin hänen viimeisintä kirjaansa Lakeuksien Aunus ja näytelmää Metsien pojat, jotka erottamispäätöksen mukaan nostattivat voimakkaan suuttumuksen 'neuvostolukijain taholta'.” (emt., 311-312)
(jatkuu)
