maanantai 9. toukokuuta 2022

Kolmen kehän sirkus 4: keskusteluja ja arvosteluja

Tässä linkit kahteen keskusteluun Kolmen kehän sirkuksesta:

Kulttuuriykkönen 25.4.2022, keskustelukumppanina Jakke Holvas:

https://areena.yle.fi/audio/1-61986535

Pieni karanteenikirjakerho 3.5.2022, keskustelukumppanina Taru Torikka: 

https://soundcloud.com/kirjakerho/osa-76-markku-eskelinen-kolmen-kehan-sirkus

Muutama arvostelukin on jo ilmestynyt. Erkki Kiviniemi antaa kirjalleni neljä tähteä Kulttuuritoimituksessa ja Silvia Hosseini päättää alle 100 sanan miniarvostelunsa Imagessa 4/2022 näin:  "teos on aarrearkku lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita ergodisen ja digitaalisen kirjallisuuden keinoista sekä uusista näkökulmista kirjallisuushistoriaan." 

Palaan arvosteluihin kunhan niitä on kertynyt tarpeeksi vähänkään kiinnostavien vertailujen tekemiseksi.   

 




lauantai 19. maaliskuuta 2022

Kolmen kehän sirkus 3: Tutkintapyyntö Helsingin yliopiston humanistiselle tiedekunnalle

 

Pyydän Helsingin Yliopiston humanistista tiedekuntaa perumaan filosofian tohtori Pekka Tarkan tohtorin arvon, koska väitöskirjan tarkastusmenettely ei noudattanut alkeellisimpiakaan akateemisia kriteereitä ja tutkimuseettisiä periaatteita.

Pekka Tarkka on myös julkisesti myöntänyt räikeän menettelytapavirheen vuonna 2018 ilmestyneessä muistelmateoksessaan Onnen Pekka, jossa hän kuvaa tapahtunutta näin: ”Väitöskirjani tarkastusmenettelyä ei nykyään kai pidettäisi sopivana. Asiantuntijoita ei haettu oman yliopiston ulkopuolelta vaan he tulivat lähipiiristä: Annamari Sarajas oli esimieheni ja Kai Laitinen työtoverini. Sarajaksesta tuli kaiken lisäksi vastaväittäjäni. Hän oli ollut työni ohjaaja, mutta se oli nimellistä. Joskus juttelimme joistakin yksityiskohdista, mutta hän ei puuttunut käsikirjoitukseen millään tavalla. Hänen asiantuntijalausuntonsa sisälsi kritiikkiä, mutta sain painatusluvan ja kiitokset 'vammattomasta' ja 'suvereenista' työstä.” (Onnen Pekka, s. 424)

Asiaan osallisten tuolloinen asema on helposti tarkastettavissa. Annamari Sarajas oli Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professori, Kai Laitinen apulaisprofessori ja Tarkka saman laitoksen assistentti, joten vakava menettelytapavirhe on todennettavissa pelkästään asiakirjojen ja Tarkan tunnustuksen perusteella.

Tarkan tapauksen lisäksi pyydän Helsingin Yliopiston humanistista tiedekuntaa selvittämään, kuinka yleisiä vastaavanlaiset menettelytapavirheet olivat väitöskirjojen tarkastuksessa ja hyväksynnässä kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa 1970- ja 1980-luvulla, ja perumaan kaikki niiden avulla vilpillisin keinoin saavutetut akateemiset oppiarvot.

Helsingissä 17.3.2022

Markku Eskelinen

filosofian tohtori

(Kolmen kehän sirkus, s. 113)



torstai 17. maaliskuuta 2022

Kolmen kehän sirkus 2: Hans Selon kirjallinen jäämistö

 

Hans Selon (1945–2003) toinen romaani Pilvihipiäinen ilmestyi vuonna 1985 ja sen oli tarkoitus olla romaanitrilogian ensimmäinen osa. Jatko-osia ei kuitenkaan ilmestynyt Selon elinaikana ja oli pitkään epäselvää, missä hänen kirjallinen jäämistönsä oli tai oliko sitä enää olemassa. Olin itse monenlaisten etsintöjen ja kyselyiden jälkeen päätynyt pessimistiselle kannalle: ”Selon julkaisemattomien käsikirjoitusten kohtalo on edelleen tuntematon, mutta aihetta suureen optimismiin ei ole.” (Raukoilla rajoilla, 515)

Keväällä 2020 vastailin Lumooja-lehden päätoimittajan Emmi Ketosen kysymyksiin Selosta ja hänen tuotannostaan. Hämmästyksekseni Ketosen onnistui tavoittaa ihmiset, Selon tytär, sisar ja ex-vaimo, joiden hallussa Selon kirjallista jäämistöä mahdollisesti oli. Tämä ja muuta asiaan liittyvää on luettavissa Ketosen Lumoojaan kirjoittamasta artikkelista ”'Julkaisemattomat ja 'kadonneet' teokset – tapaus Hans Selo”' (julkaistu lehden verkkosivuilla 9.10.2020). Ketonen välitti yhteydenottopyyntöni Selon omaisille ja siitä seuranneiden keskustelujen seurauksena kotiovelleni saapui joulukuussa 2020 Hans Selon tyttäreltä lähetys, joka sisälsi suurimman osan Selon kirjallisesta jäämistöstä. Tätä ennen olin jo saanut Selon sisarelta kolme kansiollista Selon kirjoituksia ja niitä löytyi häneltä myöhemmin vielä saman verran lisää.

Halussani ollut materiaali oli kirjoitettu joko kirjoituskoneella tai käsin, melkoinen osa siitä Pilvihipiäisen julkaisemisen jälkeen ja tarkoitettu romaanin kahdeksi jatko-osaksi. Kun olin vuoden 2021 kuluessa skannannut kotilaitteilla koko materiaalin, skannattujen ”sivujen” tai oikeammin sanottuna tekstipintojen lukumäärä oli 8719 (lukuun sisältyvät myös ei-fiktiiviset ja kontekstualisoivat tekstit). Institutionaalista yhteistyötä edellyttävä jatkosuunnitelmakin oli selkiytynyt ja yhteistyökumppani löytynyt. Skannauksen jälkeen seuraisi tekstintunnistus ja aineiston muuttaminen tekstitiedostoiksi, sitten aineiston etälukeminen rakenteen ja variaatioiden hahmottamiseksi, lähiluku huolellisesti valittujen tutkijoiden ja kirjailijoiden pienryhmäyhteistyönä ja käyttöliittymän suunnittelu yhteistyön tulosten perusteella, ja lopuksi koko aineiston open access -julkaisu sekä mahdolliset erillisjulkaisut.

(Kolmen kehän sirkus, s. 90–91)

   

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Kolmen kehän sirkus 1: Alku

Neljäs ja todennäköisesti viimeinen kirjallisuusesseekokoelmani Kolmen kehän sirkus ilmestyy myöhemmin tässä kuussa Siltalan kustantamana. Teoksessa on 448 sivua, 30 esseetä ja sen on graafisesti suunnitellut Kaarina Tammisto.

Teoksen ensimmäisessä versiossa oli 50 esseetä, joita karsimalla ja hiomalla päädyin monen vaiheen jälkeen nykyiseen sommitelmaan. Niinpä minulla on jonkinlainen kiusaus julkaista tässä blogissa otteita julkaisematta jääneestä materiaalista. Pisimpään mukana säilyivät tekstiä rytmittämään ja lukemista katkomaan tarkoitetut valeuutiset ja -mainokset. Jos kyseinen newsfeed olisi ehtinyt kommentoida Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa, se olisi voinut sisältää esimerkiksi tällaista materiaalia:

”Valitettavan teknisen virheen vuoksi Venäjän ydinaseet olikin suunnattu Venäjän suurimpiin ja strategisesti tärkeimpiin kaupunkeihin.” (Tass Anonymous)

”Tarja Halosen esikoislastenkirja Muumimamma ja Bunkkeripappa kertoo miinojen toisistaan erottamien rakastavaisten traagisen tarinan” (Otava)

”Kymenlaakson kansantasavallan trollerführer Johan Bäckman on myöntänyt kansanedustaja Ano Turtiaiselle Valkoisen krematorion komentajamerkin ja viidennen kolonnan Convoy-pinssin.”

Poistojen lisäksi luettavaksi saattaa tulla sekä kritiikin kritiikkiä että näytteitä kirjailijapäiväkirjasta vuosilta 2016–2022. Proosahistoriani Raukoilla rajoilla ilmestyi kuusi vuotta sitten ja sen jälkeen ennen Kolmen kehän sirkusta olen kirjoittanut tai toimittanut kuusi teosta:

Lähes tunnistamaton mahdollisuus menettää (yhdessä Maria Matinmikon kanssa, 2018)

200 578 509 309 952 Talvimatkaa (yhdessä Jaakko Yli-Juonikkaan kanssa, teoksessa Menetelmällisen kirjallisuuden antologia, toim. Teemu Ikonen, 291-384. Post-Oulipo ry., 2018)

Suo, kuokka ja diversiteetti (kaksi nidettä, toimitettu yhdessä Leevi Lehdon kanssa. ntamo, 2018)

Kirjallisuus käyttöohje (Poesia, 2020)

Talvimatkoja (yhdessä Jaakko Yli-Juonikkaan kanssa, ntamo, 2020)

Jälleen. Leevi Lehto Reloaded (toimitettu yhdessä Jarkko S. Tuusvuoren kanssa. ntamo, 2020).

On mahdollisuuksien rajoissa, että käsittelen näiden teosten surkeimpia, tietämättömimpiä ja epä-älyllisimpiä kritiikkejä postaustrilogiassa ergodisuus for dummies, kombinatorisuus for dummies, ja proseduraalisuus for dummies. Mutta toden sanoakseni käynnissä oleva yritys palauttaa Neuvostoteurastamo maailmankartalle aiheuttaa minussa sellaisia vihan ja pahoinvoinnin aaltoja, että kiistely kirjallisuudesta tuntuu joutavanpäiväiseltä puuhastelulta. Julkaisen joka tapauksessa kaksi muuta postausta tällä viikolla siitä yksinkertaisesta syystä, että ne eivät ole kulttuurin valeuutisia.    

maanantai 1. tammikuuta 2018

146. Vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria

Luentoni WSOY:n kirjallisuussäätiön 75.juhlavuoden Klassikot ja vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria -sarjassa on nyt luettavissa ja ladattavissa säätiön sivuilta samoin kuin Juri Nummelinin luento viihdekirjallisuuden unohdetuista klassikoista ja Sari Näreen luento sodan kuvauksesta klassikoissa ja nykykirjallisuudessa.  

"Saatuani kutsun luennoimaan maallikkoyleisölle vaihtoehtoisesta kirjallisuushistoriasta pysähdyin olosuhteiden pakosta miettimään vaihtoehtoisuuden jyrkästi ja nopeasti muuttunutta merkitystä, jonka saanee tilastollisesti merkittävällä tavalla näkyviin muutamalla googlehaulla. Vaihdettuaan viimeistään 2010-luvulla sosiaalista ja poliittista etumerkkiään vaihtoehtoisuus assosioituu yhä enemmän valeuutisiin, totuuden jälkeiseen aikaan, massatrollaukseen, nationalistisiin houreisiin, ihmisoikeuksien polkemiseen ja äärioikeistolaiseen rasismiin, jotka hieman karrikoiden tuovat mieleen monet niistä aineksista ja menetelmistä, joista myös perinteinen suomalainen kirjallisuushistoriankirjoitus koostuu." 

torstai 24. elokuuta 2017

145. Professori H. K. Riikonen Raukoilla rajoilla

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi proosahistoriani julkaisemisesta. Sen kunniaksi "totuuskomissio ylpeänä esittää" parikymmentä sitaattia emeritusprofessori H. K. Riikosen laajasta, oivaltavasta ja ennakkoluulottomasta Raukoilla rajoilla -arviosta, joka julkaistiin kesällä Avain-lehden numerossa 2/2017.   

1. ”Markku Eskelisen teoksen Raukoilla rajoilla voi nähdä vastineena Olavi Paavolaisen Suursiivoukselle. Siinä missä Paavolainen osoitti oman aikansa suomalaisen kirjallisuuden rajoittuneisuuden, näköalattomuuden ja tyylittömyyden, Eskelinen tekee saman suomenkieliselle proosalle – hänen aineistonsa vain on huomattavasti laajempi ja kattaa ajallisesti koko Suomen kirjallisuushistorian.”

2. ”Jos kohta Eskelinen houkuttelee lukemaan joitakin hänen arvostamiaan teoksia, mieli tekee kieltämättä lukea myös hänen inhoamiaan teoksia ja tarkistaa, ovatko ne todella niin huonoja. Eskelinen on pannut merkille myös sen, miten eräät onnistuneen kokeellisen linjan romaanin kirjoittaneet ovat ilmeisesti nuivan vastaanoton pelästyttäminä siirtyneet perinteellisemmille linjoille. Näitä ovat Tohtori Finckelmannin kirjoittaja Jorma Korpela ja Kuin lähdön kirjoittaja Iikka Vuotila.”

3. "Teoksensa Kiitokset-osastossa Eskelinen mainitsee varhaisesta suunnitelmastaan kirjoittaa 'vähänkään kokeellisen suomalaisen proosakirjallisuuden epäjatkuva historia'. Tämän suunnitelman jäljet ovat selvästi nähtävissä nyt valmistuneessa teoksessa. Tekijä seuraa ennen kaikkea suomalaiseen proosaan jotakin uutta ja etenkin kokeellista tuoneita teoksia, jotka ovat monesti saaneet kritiikkiä ja ymmärtämättömyyttä osakseen tai jääneet suorastaan marginaaliin; samalla hän suhteuttaa niitä myös tavalla tai toisella perinteellisempään kirjallisuuteen. "  

4. "Siinä missä Paavolainen joutui siivoamaan pois suuren määrän kirjallisuutta, Eskelinen suorittaa myös kirjallisuuden kamarin uudelleen kalustamista - käyttääkseni kuvakieltä, jota hän hyvin voisi ivailla. Aleksis Kiven, Joel Lehtosen ja Volter Kilven ohella Eskelisen arvostamaan linjaan kuuluvat esimerkiksi Teuvo Pakkalan Pieni elämäntarina, L.Onervan Mirdja, Irmari Rantamalan Harhama, Korpelan Tohtori Finckelmann, Markku Lahtelan Sirkus, Paavo Haavikon Barr-niminen mies, Kari Aronpuron Aperitiff - avoin kaupunki, Hans Selon Diiva ja Pilvihipiäinen sekä Mariaana Jäntin Amorfiaana. Mukana on myös esimerkiksi Sinikka Kallio-Visapään Kolme vuorokautta. Lisäksi Eskelinen on nostanut esille useita työläiskirjailijoiden tekstejä."

5. "Vaikka kokeelliset teokset ovat Eskelisen arvostusten keskiössä, myös eräät kerronnaltaan suhteellisen perinteelliset kirjailijat ovat voineet saada positiivisen arvion nimenomaan yhteiskunnallisten avaustensa takia."                   

6. ”Raukoilla rajoilla houkutteleekin lukemaan uudestaan monia teoksia samoin kuin lukemaan unohdettuja. Etenkin käsittelemistään unohdetuista teoksista Eskelinen on esittänyt sattuvia sitaatteja.”

7. "Yhtä kiinnostavaa kuin se, keitä prosaisteja on mukana, on se, ketkä on jätetty pois. Eskelisen proosakirjallisuuden historiaan ei ole joitakin mainintoja lukuun ottamatta päässyt pitkälti toistasataa teosta kirjoittanut Hannu Mäkelä, jonka tuotteliaisuus on palkittu akateemikon arvonimellä." 

8. ”Raukoilla rajoilla sisältää useita onnistuneita kokonaisarvioita sekä yksittäisistä teoksista että yksittäisistä kirjailijoista. Seitsemästä veljeksestä Eskelinen pystyy muutamalla sivulla sanomaan olennaisempia asioita kuin moni Kivestä kirjoitettu laajempi esitys.”

9. "Pentti Saarikosken proosa puolestaan saa ansaitsemansa vähättelevän arvion - vaikka siihen joitain huomionarvoisia jaksoja sisältyykin."

10. ”Yksittäisten kirjailijoiden tuotannon kokonaisarvioista mielenkiintoisimpia on Olavi Paavolaisen tarkastelu. Voi vaikuttaa erikoiselta, että häntä käsitellään 25 sivun verran eli enemmän kuin ketään muuta kirjailijaa, mutta käydessään hänen teoksensa yksi kerrallaan läpi Eskelinen asettaa ne monessa suhteessa oikeaan arvoonsa.”

11. ”Eskelisen kirjan rajauksiin kuuluu keskittyminen suomenkieliseen proosaan. Kaunokirjallisuuden ohella myös asiaproosa kuuluu käsiteltävään aineistoon. Käytännössä asiaproosaa on voitu käsitellä vähemmän, mutta Eskelisellä on kuitenkin olennaista sanottavaa varsinkin esseistiikasta, sanomalehtikirjallisuudesta ja historiallisesta kirjallisuudesta.”

12. ”Yhden keskeisen linjan teoksessa muodostaa eräiden tyylisuuntien, ennen kaikkea realismin sekä modernismin ja postmodernismin tarkastelu. Suhteuttaessaan niitä ulkomaiseen kehitykseen Eskelinen osoittaa sen rajoittuneisuuden, mikä noihin suuntauksiin nimetyillä romaaneilla Suomessa oli – hän puhu bonsai- ja ikeamodernismista. Toisaalta hän osoittaa myös tutkijoiden rajoittuneisuuden ja puutteet kyseisten suuntausten analysoinnissa.”

13. ”Muuten Eskelinen soveltaa erilaisia lähestymistapoja. Hän vaihtelee näkökulmaansa teosten retorisista ja tyylillisistä aspekteista temaattisiin ja poliittisiin. Samalla hän ottaa kantaa niihin käsityksiin, joita tähänastinen kirjallisuushistorian kirjoitus on esittänyt. Kun suomalaista kirjallisuutta ei historian muodossa ole juuri tarkasteltu nimenomaan proosan kannalta ja kun Raukoilla rajoilla on myös suoranainen kiistakirjoitus, tätä eklektisyyttä voi pitää ymmärrettävänä ja suotavanakin vaikka sitä muuten voisi pitää puutteena.”

14. ”Eskelisen teoksen yksi ansio on siinä, että huomiota on kiinnitetty eräisiin kirjallisuutta koskeviin tai sivuaviin instituutioihin. Eskelinen vie pohjan suomalaisten paljon ylistetyltä luku- ja kirjoitustaidolta korostamalla, miten vähäistä ja rajoittunutta se itse asiassa varsinkin kirjoitustaidon osalta oli. Näkemykselle löytynee tukea uudemmasta tutkimuksesta. Aiheellisesti on huomioitu myös Arvosteleva kirjaluettelo, jonka lyhyiden arvioiden perusteella Suomen kirjastot vuosikymmenien ajan tekivät hankintaratkaisujaan.”

15.  ”Raukoilla rajoilla on sattuva memento, muistutus tähänastisen kirjallisuushistorian kirjoituksen ja kirjallisuuden alan toimijoiden unohduksista ja laiminlyönneistä. Näitä laiminlyöntejä on esimerkiksi se, että suuri määrä Algot Untolan tekstejä on edelleen julkaisematta tai että Hans Selon monien tekstien on annettu kadota teille tietymättömille.
   Paitsi että Eskelisen teos on memento, se on myös monessa suhteessa anateema, syytöspuhe akateemista tutkimusta vastaan. Erityisesti kritiikin kohteena ovat kotimaisen kirjallisuuden professorit Maria-Liisa Nevala, Juhani Niemi ja Pirjo Lyytikäinen. Osansa saavat myös 'teoriarajoitteinen' Kai Laitinen sekä vanhemmat estetiikan ja yleisen kirjallisuuden edustajat V.A. Koskenniemi, K.S. Laurila, Eino Railo ja Rafael Koskimies. Yliopistollisen tutkimuksen ulkopuolisista kirjallisuuden alan vaikuttajista Eskelinen kohdistaa kritiikkinsä etenkin Tuomas Anhavaan, kun taas Alex Matson saa arvostusta. Kyse ei Eskelisen esimerkkien valossa ole ainoastaan tavalla tai toisella puutteellisesta tutkimuksesta vaan Eino Kauppisen tapauksessa suorastaan epäeettisestä tavasta julkaista Pentti Haanpään tekstejä. Kritiikkiä saavat osakseen myös eräät ulkomaiset tutkijat, kuten Mihail Bahtin ja 'nojatuolimarxilaiset kulttuurintutkijat' Fredric Jameson ja Terry Eagleton.
   Eskelisen kritiikki ei kohdistu vain kirjallisuudentutkijoihin. Arvostelun kohteena ovat etenkin Kaarle Krohnin ja Jalmari Jaakkolan kaltaiset tiedemiehet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura saa moitteet liiallisesta ja yksipuolisesta keskittymisestä kansanrunouteen."
 
16. "Kritiikkiä esittäessään Eskelinen ei tyydy vain asia-argumentteihin vaan alleviivaa sanottavaansa erilaisia retorisia keinoja käyttäen.”   

17. ”Eräissä kohdin Eskelisen olisi toivonut esittävän väitteilleen laajempia perusteluja. Kun hän esimerkiksi katsoo Suomen joutumisen Venäjän yhteyteen merkinneen onnettomuutta, hän arvelee että Suomi ja sen kulttuuri olisivat kehittyneet positiivisemmin Ruotsin yhteydessä. Suuriruhtinaskunnan ajalla vallitsi Eskelisen mukaan 'tolkuton takaperoisuus' (s.124) Ruotsiin nähden. Näkemys on kiinnostavalla tavalla täysin vastakkainen esimerkiksi Matti Klingen näkemyksille: Klingehän on teoksessaan Keisarin Suomi (1997) ja muissa yhteyksissä korostanut sitä, mitä kaikkea kehitystä Suomi koki Venäjän vallan aikana ja mitä positiivista Suomi sai Venäjän taholta. Ero kahden näkemyksen välillä selittyy ainakin osin sillä, että Eskelinen on tarkastellut laajempien kansankerrosten elämää Klingen keskittyessä paljolti eliittiin.”   

18. ”Suomalaisia kirjallisuudentutkijoita Eskelinen sijoittaa jonkin verran oman aikansa kontekstiin, mutta lähinnä vain sen osoittamiseksi, mitä kulloisenakin aikana olisi ollut mahdollista tai mitä olisi pitänyt tietää.”

19. ”Teoksensa viimeisessä luvussa Eskelinen esittää havaintoja suomalaisten teosten viennistä ulkomaille, käännettävyydestä ja taiteilijoiden kansalaispalkasta. Tämä kiinnostava luku olisi mielellään saanut olla pitempikin.”

20. ”Raukoilla rajoilla on merkittävä nimenomaan siltä kannalta, että se panee monilta osin arvioimaan uudelleen sitä kuvaa, mitä suomalaisista prosaisteista on tähän mennessä sanottu. Teos olisi kaivannut jonkin verran tiivistämistä, sillä monet asiat toistuvat pariin kertaan. Sen marginaalit voidaan täyttää huuto-, kysymys-, oikein- ja väärin -merkein. Siksi se on tärkeä. Siltalan kustantamo ansaitsee kiitoksen siitä, että se on julkaissut niinkin erilaisten kirjoittajien kuin Matti Klingen ja Markku Eskelisen tekstejä.”  

(H. K. Riikonen: ”Suursiivousta suomalaisen proosan kamarissa”. Avain 2/2017, 82–87)

torstai 20. huhtikuuta 2017

144. Tästä lähtien

Olen julkaissut näitä blogimerkintöjä jo huomattavasti enemmän ja pidempään kuin alun perin aioin ja kuvittelin tarpeelliseksi. Ensi maanantaina tulee kuluneeksi kahdeksan kuukautta siitä kun Raukoilla rajoilla ilmestyi ja nykyisen mediamaailman kirjallisuuskuplassa tuo aika on jo pieni ikuisuus. Sekä kirjallisuushistorian että kirjallisuushistoriaa käsittelevän blogin kirjoittamista ja täydentämistä voisi jatkaa loppumattomiin – jos päättäisin laajentaa jokaisen proosahistoriani luvun omaksi kirjakseen ja käyttäisin jokaisen kirjan kirjoittamiseen 2-3 vuotta, niin muuta en sitten enää ehtisikään tehdä.

Tuollainen suunnitelma loppuelämän varalle tuntuisi kuitenkin nilkkapannattomalta yhdyskuntapalvelulta vaikka ei sekään ehkä täysin hukkaan menisi, jos vähitellen opittaisiin ymmärtämään, että kirjallisuuden alati uhanalainen diversiteetti (monimuotoisuus) on tärkeämpi ulottuvuus kuin vaihtuvat kaanonit ja vastakaanonit. Ja ettei diversiteettiä saada näkyviin, elleivät tutkijat ja historioitsijat opi lukemaan myös vaikeita ja hankalia tekstejä eivätkä vain sivuuttamaan niitä ja niiden ansioita. Kenties tajuttaisiin vielä sekin, että ei voi olla eri kriteereitä suomenkieliselle ja kansainväliselle modernismille, postmodernismille, ergodisuudelle tai proseduraalisuudelle (jne.) – tai jos on, niin edelleen eletään ja horrostetaan kansallisen kirjallisuushistoriankirjoituksen katveessa.

Tämän postauksen jälkeen täydennän blogiani vain satunnaisesti ja todennäköisesti varsin verkkaiseen tahtiin, lopettelen joitakin vielä avoinna olevia sarjoja ja saatan kommentoida proosahistoriani kritiikkejäkin. En tosin millaisia kritiikkejä tahansa vaan vain sellaisia, joissa rima reippaasti ylittyy, alittuu tai ohittuu. Toistuva kompurointi ja riman pudottaminen eivät sen sijaan enää ylitä uutiskynnystäni.

Seuraavaksi juon toisen kupin kahvia ja riennän sitten Finnish Avantgarde and Modernism -networkin tänään (klo 10–17) Töölön kirjaston Waltari-salissa järjestämään Avantgarde tänään -seminaariin luennoimaan Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran 14 kirjailijan ja kahdeksan graafisen suunnittelijan toteuttamasta 15-osaisesta ja 4200-sivuisesta proseduraalisesta kollektiiviromaanista Ihmiskokeita. Senkin julkistamisesta on kulunut jo vuosi ja uudet ideat ja suunnitelmat odottavat vuoroaan.          

P.S. Tässä vielä linkki Vesa Rantaman toissapäivänä Kiiltomadossa julkaistuun arvosteluun Ihmiskokeista.