Aino Kallas saattoi olla ensimmäisiä Joycen Ulyssesta lukeneita tai selanneita suomalaiskirjailijoita Volter Kilven ja Sinisen kirjan toimittajien ohella. 1920-luvulla Kallas asui virolaisen diplomaattimiehensä kanssa Lontoossa, tutustui kirjallisen establishmentin vanhimpaan kerrokseen ja sai teoksiaan julkaistua englanniksi. Kaikesta kosmopoliittisuudesta huolimatta Kallaksen kirjallisella sietokyvyllä oli supisuomalaiset rajansa, jotka ylittyivät 1920-luvun puolivälissä kun Kallas oli kuuntelemassa Pen Clubilla esitelmöinyttä James Joycea. Sen seurauksena Kallaksen päiväkirjamerkintöjen yleensä sangen hillitty sävy hetkeksi muuttuu.
"Lukenut Ulyssesta, mahdoton, likainen, ja ikävä kirja. Patologinen halu koskea iljettäviin asioihin." (Elämäni päiväkirjat II, 466)
"Lukenut Ulyssesta, mahdoton, likainen, ja ikävä kirja. Patologinen halu koskea iljettäviin asioihin." (Elämäni päiväkirjat II, 466)
"May Sinclarin kanssa myös puhuin Joycesta. 'Hän on saavuttanut tarkoituksensa, kuvannut kaiken mikä liikkui Bloomin mielessä.' 'What about the physical things, do you defend them?', kysyin. 'No, I do not', hän sanoi. – Entä fyysillinen puoli, puolustatteko sitäkin? – En, sitä en tee.
Albert Dawson näytti minulle lehtileikkeen, jossa oli otteita Joycen uudesta kirjasta. Muun muassa kolmatta riviä pitkä sana, ja kaikki muu samaan dadaistiseen malliin.
En tahtoisi lukea hänestä kirjallista lausuntoa, vaan psykiaatterin lausunnon.
Hyvä luoja, eivätkö ihmiset huomaa, että mies on mielisairas."
(Elämäni päiväkirjat II, 468)
Kallaksen Joycea kohtaan tuntema inho ja mielenjärkytys ulottuvat myös tämän ulkonäköön: "Mutta vaikutelmani hänestä on: arka kuin peto tai pikemmin jokin limaeläin, joka pakenee kuoreensa. Pieni, kapea pää, mikrocpehali sanoisin. Otsa pieni ja kupera, silmät syvällä kuopissansa ja ilman ripsiä – siltä näytti! – punareunaiset ja minusta tummanpunaiset väriltään. Suu kuin viiva, askeetin suu. Leuassa vähäinen liehuparta. Kasvojen väri hyvin punakka, tukka ruskea, harmahtaa vahvasti, kädet pienet ja valkoiset. Nenä jesuiitan, alaspäin riippuva. Ei hymyile, ei naura, ei puhu. Kaamea mies."
(Elämäni päiväkirjat II, 467)
Albert Dawson näytti minulle lehtileikkeen, jossa oli otteita Joycen uudesta kirjasta. Muun muassa kolmatta riviä pitkä sana, ja kaikki muu samaan dadaistiseen malliin.
En tahtoisi lukea hänestä kirjallista lausuntoa, vaan psykiaatterin lausunnon.
Hyvä luoja, eivätkö ihmiset huomaa, että mies on mielisairas."
(Elämäni päiväkirjat II, 468)
Kallaksen Joycea kohtaan tuntema inho ja mielenjärkytys ulottuvat myös tämän ulkonäköön: "Mutta vaikutelmani hänestä on: arka kuin peto tai pikemmin jokin limaeläin, joka pakenee kuoreensa. Pieni, kapea pää, mikrocpehali sanoisin. Otsa pieni ja kupera, silmät syvällä kuopissansa ja ilman ripsiä – siltä näytti! – punareunaiset ja minusta tummanpunaiset väriltään. Suu kuin viiva, askeetin suu. Leuassa vähäinen liehuparta. Kasvojen väri hyvin punakka, tukka ruskea, harmahtaa vahvasti, kädet pienet ja valkoiset. Nenä jesuiitan, alaspäin riippuva. Ei hymyile, ei naura, ei puhu. Kaamea mies."
(Elämäni päiväkirjat II, 467)
