2. Miksi

Miksi kirjoittaa ja julkaista yhden kirjailija-tutkijan suomenkielisen proosakirjallisuuden historia vuonna 2016? Helpoin vastaus on poikkeuksellisen rajauksen (proosa; suomenkielisyys) tuottama näkökulmaetu: suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa ei aikaisemmin ole kirjoitettu ja keskittyminen yhteen kirjallisuuden keskeiseen osa-alueeseen, joka ei rajaudu maantieteeseen eikä kansallisvaltioon saati muutamaan lajityyppiin, tuo paremmin näkyviin kirjallisuusmaailman sisäisen dynamiikaan ja sen kytkökset kirjallisuuden ulkopuolisiin poliittisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin virtauksiin ja rakenteisiin. Suurin osa myydystä ja painetusta kirjallisuudesta on proosaa, fiktiivisen ja ei-fiktiivisen proosan avulla on ahkerasti vaikutettu alamaisiin ja kansalaisiin muutenkin kuin kuvitteellisia yhteisöjä rakentelemalla, proosaa on sensuroitu ja siihen on kohdistunut suurempia ja pakottavampia intressejä kuin runouteen, johon nähden sen arvostus taiteena on ollut vähäisempää. Fiktiivinen proosa on enimmäkseen kerrontakeskeistä, mikä yhdistää romaaneja ja novelleja laajempaan kerrontaekologiaan ja myös humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen monenlaisiin kerronnallisiin "käänteisiin." Kannattaakin muistaa, että myös kirjallisuushistoria on proosakirjallisuuden lajityyppi.