6. August Ahlqvistin julkaisematon pienoisromaani vuodelta 1847

Ei liene kovin tunnettua, että August Ahlqvist kirjoitti 1840-luvulla laajan kertomuksen nimeltä Kolme joulua, jonka ei kuitenkaan uskottu läpäisevän sensuuria venäläisiin sotilaisiin ja virkamiehiin kohdistuneen pilkan vuoksi. Kolme joulua on jätetty Savo-Karjalaisen Osakunnan kirjoituskilpailuun vuonna 1847 ja Zacharias Topelius on ehdottanut sille palkintoa. Jollekin editointikierrokselle kadonneeksi uskotusta "novellista" on Ilmari Kohtamäen vuoden 1943 Kirjallisuudentutkijoiden vuosikirjassa julkaistun artikkelin mukaan kuitenkin tallella SKS:n arkistossa Ahlqvistin papereiden joukossa ”useita kymmeniä liuskoja pitkä katkelma”, ensimmäinen jakso kokonaisuudessaan ja toisen jakson alku eli ilmeisesti noin kolmannes koko tekstistä, mikä saa kysymään, olisiko kyseessä sittenkin katkelma varhaista romaania.

Kohtamäen kuvauksen mukaan Kolme joulua jakautuu kolmeen jaksoon, jotka on jaettu lyhyehköihin otsikoituihin ja motoilla varustettuihin lukuihin. Teoksen sisältöä Kohtamäki kuvailee mm. seuraavasti: ”Laadultaan ’Kolme joulua’ on ollut ’ajannovelli”, sillä sen tapahtuma-aika on 1840-luku ja kertomuksen alkupuoli on paikallistettu silloiseen Helsinkiin. Keskushenkilöinä ovat köyhä ’hopiasepän’ myymäläneito Ella ja luutnantti Anselmo Wolmarjelmi, rikas Viron kreivi, joka palvelee Helsingissä Venäjän sotaväessä. Näiden suuresti erisäätyisten nuorten kesken on kehittynyt rakkaussuhde, jonka seurauksena on syntynyt lapsi.(…) Ahlqvistin novellin ’kriisinä’ näyttää olevan sovinnaisen kaunokirjallisuuden rakkaustarinoista kaikkina aikoina tuttu sosiaalinen vastakohtaisuus, joka esiintyy kertomuksen onnellista kulkua ehkäisevänä momenttina. Novelliin punoutuu lisäksi rikollisia juonitteluja ja taustana tuntuu olevan (…) arvostelevaa ajan olojen kuvausta.”

Ahlqvistin kadonneeksi luultu ja vain osittain säilynyt novelli tai romaani on merkkipaalu myös institutionaaliselta kannalta katsottuna, sillä se lienee ajallisesti ensimmäinen epätäydellisenä säilynyt fiktiivinen teksti, jota ei ole nähty tarpeellisena julkaista myöhemminkään. Siitä siis alkaa lähes katkeamaton sysisuomalainen perinne, jossa julkaistaan vain kokonaisina säilyneitä käsikirjoituksia, jos niitäkään, sillä myös kustantajan kerran antamalla hylkäystuomiolla on käsittämättömän pitkät varjot täysin riippumatta hylkäämisen syistä. Tästä ovat kärsineet muun muassa Algot Untolan, Heikki Toppilan, Pentti Haanpään, Maria Jotunin ja Helvi Hämäläisen aikanaan syystä tai toisesta julkaisematta jääneet teokset – ja sitä kautta kokonaiskuva heidän tuotannostaan. Myös Paavo Haavikon kuolemasta on kulunut jo sen verran aikaa, että on uumoiltavissa hänenkin julkaisemattomien proosa- ja draamakäsikirjoitustensa joutuvan jakamaan saman kohtalon. Hyvää saati hyväksyttävää syytä tällaiselle kulttuuriselle piittaamattomuudelle on vaikea löytää.

Säilyneen katkelman voisi hyvin julkaista tutkimuksessa, joka samalla sijoittaisi ja suhteuttaisi Ahlqvistin novellin tai pienoisromaanin tekijänsä muuhun tuotantoon sekä eurooppalaista vallankumousvuotta 1848 (ja vuoden 1850 sensuuriasetusta) edeltävään suomen- ja ruotsinkieliseen fiktioon.