”Keväällä 1941 huhut tulevasta sodasta Neuvostoliittoa vastaan levisivät Suomessa entistä huomattavasti laajempiin piireihin. Saksan nopeaa voittoa pidettiin mm. talvisodan kokemusten jälkeen selvänä, ja samalla lisääntyivät tietenkin myös spekulaatiot Karjalan takaisin saamisesta. Suomen poliittisessa ja sotilaallisessa johdossa spekulaatiot olivat jo muuttuneet sotavalmisteluiksi. Lisävarmuutta saatiin toukokuussa 1941, kun saksalaiset pyysivät etnografisesti ja sotilaallisesti perustellun salaisen mietinnön Suomen toivomuksista tulevan itärajan suhteen. Presidentti Risto Ryti suhtautui tehtävään vakavasti ja pyysi mietinnön kirjoittajaksi Suomen historian professoria Jalmari Jaakkolaa, joka oli 1930-luvulla julkaissut WSOY:n kustannuksella uusia historiantulkintojaan. Kirjoittajaa valittaessa ’suursuomihenkisyyttä’ pidettiin tärkeänä, ja Jaakkola tekikin työtä käskettyä.
Jaakkolan omista mieltymyksistä ei ollut epäilyksiä, sillä WSOY:n edellisenä vuonna julkaisemassa yleisesityksessä Suomen historian ääriviivat hänen johtoteemansa oli suomalaisten ikiaikainen etuvartioasema idän suuntaan. Teoksensa alussa Jaakkola katsoi inspiroitunein silmin pohjoisen Euroopan karttaa ja onnistui näkemään Skandinavian ilmiselvänä leijonana, jonka itään päin suuntautuva etukäpälä ja rinta oli tietenkin Suomi. Jaakkolan tulkinta otettiin innostuneesti vastaan. Arvosteluissa mm. ihmeteltiin, kuinka vasta nyt Suomen historiaa tulkittiin oikeassa valossa; lukuisia koululaispolvia oli "petetty" mm. ruotsalaisväritteisellä ja vähemmän sotaisalla historiantulkinnalla.
Jaakkolan saksalaisia varten tekemän muistion tekoon osallistui myös eräitä AKS:n heimoasiantuntijoita. Varsinainen kuuma peruna oli tietenkin tulevaisuutta koskeva osuus: mikä olisi Suomelle sopiva raja uudessa Euroopassa? Tätä tulevaa ratkaisua hahmotellessaan Jaakkola tietenkin kuunteli maan korkeinta poliittista ja sotilaallista johtoa, ja mm. Ryti osallistui tekoprosessiin aktiivisesti. Selvitystyö valmistui hieman ennen jatkosodan syttymistä. Sodan sytyttyä poliittinen johto halusi tehdä uusista linjauksista myös julkisia ja salaisesta muistiosta muokattiin kirja. Suomen johtavien piirien viestittämät laajentumispyrkimykset kätkettiin yksityisen professorin ja yksityisen kustannusyhtiön nimissä julkaistuun tieteellissävyiseen teokseen. Ryti halusi teoksen ilmestyvän paitsi saksaksi myös ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi. Kysymys ei enää ollut vain kotimaisesta propagandasta ja Saksan johdon informoimisesta, vaan maailmanlaajuisesta mielipiteen muokkauksesta.
Asioiden tärkeysjärjestystä kuvastaa se, että saksankielinen laitos Die Ostfrage Finlands valmistui ensin, elokuussa 1941. Suomenkielinen Suomen idänkysymys ilmestyi myöhemmin syksyllä, ja englantilainen, ruotsalainen ja ranskalainen laitos vuonna 1942. Suomen sodanaikaisen propagandakirjallisuuden tärkein teos ilmestyi WSOY:n nimissä, mutta työn todellinen teettäjä ja julkaisija oli ulkoministeriö, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa tunnustanut hanketta omakseen. WSOY:n hinnoittelukortistot paljastavat, että kyseessä oli puhdas peiteoperaatio, sillä esimerkiksi valtaosa englanninkielisestä laitoksesta toimitettiin kirjapainosta suoraan ulkoministeriöön. Teoksen sisältö oli joka tapauksessa niin raju, ettei sille haluttu antaa virallisen ulkopolitiikan arvovaltaa.
Käytännössä Jaakkolan teokseen oli kuitenkin kirjattu myös Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon rajakaavailut. Jaakkolan ratkaisuehdotus oli yksinkertainen. Uudessa Euroopassa Suomen tehtävänä oli vartioida Itämeren alueen turvallisuutta itää vastaan, eikä se onnistuisi, ellei aluetta samalla merkittävästi laajennettaisi. Tämä tarkoitti paitsi pakkorauhassa ryöstettyjen alueiden takaisin ottamista myös koko Itä-Karjalan alueen liittämistä ’vanhaan emämaahansa’. Myös Kuolan niemimaa oli Jaakkolan (ja Rytin) mukaan ’elimellistä jatkoa’ Suomelle, ja sellaisena se oli myös valtakuntaan liitettävä. Alueliitoksiin liittyisi perusteellinen väestönsiirto: noin 600 000 venäläistä ja venäläistynyttä karjalaista siirrettäisiin uuden rajan toiselle puolen, ja tilalle tulisi noin 400 000 suomalaista ja suomensukuista siirtolaista. Huomattavasti massiivisempaankin järjestelyyn saatettiin tarpeen tullen varautua, sillä kirjaan liitetyn sopivan pienen ja tuhruisen kartan mukaan Suomen itäiset äärialueet tulivat käsittämään myös Leningradin kaupungin.
Kesällä ja syksyllä 1941 samanlaisia ja suorasukaisempiakin ajatuksia esittivät monet muut, mm. maalaisliiton nuorena dynamona tunnettu Urho Kekkonen, joka vaati koko kaupungin hävittämistä. Jatkosodan ensimmäisten kuukausien tunnelmia kuvaa että aiemmin myös liberaalina anglofiilinä tunnettu Elsa Enäjärvi-Haavio innostui julkisuudessa ylistämään Jaakkolan suursuomalaisia visioita ja historiannäkemystä. Enäjärven mukaan myös kaikki historian oppikirjat ja koko kouluopetus oli uusittava Jaakkolan viitoittamille linjoille.
Jaakkolan ja WSOY:n nimissä julkaistu propagandistinen tutkielma täytti tarkoituksensa ilmeisen hyvin. Osa suomalaisista päättäjistä osasi ja uskalsi toki ilmankin varautua Neuvostoliiton hajoamiseen ja Suur-Suomen luomiseen, mutta professoritason perustelut antoivat hieman epämääräisille suunnitelmille enemmän uskottavuutta. Kuolan ’tieteellisellä suomalaistamisella’ ennakoitiin tietenkin myös sitä, että norjalaiset saattaisivat sodan jälkeen olla kiinnostuneita alueesta.” (Kai Häggman: Werner Söderström Osakeyhtiö 2: 1940-2003: Avarammille aloille, väljemmille vesille. WSOY , 2003, 40-42)
